Uutiset
11.11.2023 - ITE EEROLA:n Kolmen päivän levy III tilattavissa
"Eikö nolota - no kyllä nolottaa" - ITE EEROLA:n Kolmen päivän levy III ilmestyy tiistaina 14.11.2023
ITE EEROLA eli Eerolan Reetta lukitsi jälleen itsensä kotiin kolmannen kerran ja teki albumin verran biisejä. Jo totuttuun tyyliin lähtökohdan tarjosivat somekansan ehdottamat biisien nimet, joista estojen poistuttua (ja deadlinen häämöttäessä) taiottiin jälleen musiikkia – ilman turhaa itsekritiikkiä, loputonta hiomista ja jahkailua. Kolmen päivän levy on nimensä mukainen.
Heti ensimmäinen kappale “Olen kauhuissani” pohjustaa kuulijalle (ja artistille) albumin konseptin - tässä ei ole turvaverkkoja, ei peruutusmahdollisuutta. Koska aikaa on vain kolme päivää, “Yöllä kello neljä” soljutaan jo jossain todellisuuden ja valveunien pehmeässä välitilassa. Kasetin ensimmäisen puolen päättää lempeä vaatimus “Tulitauko”. Sanoja ei tarvita.
“Hiekka hupenee hiljalleen” päättää albumin armolliseen köllöttelyn toivotukseen itselle ja meille kaikille. Häpeälle ei anneta tilaa, vaan annetaan mun ja sun olla.
Vähän noloa, erittäin vapauttavaa, siis 100% Eerolaa.
“Jotaki ikään ku klikkas ja aukes uuella lailla ja nyt tuntuu kauhean hyvältä. Ekaa kertaa en yhtään miettiny mitä voin tai en voi tehä.”
"Kolmen päivän levy" on albumikonsepti, joka on tehty alusta loppuun kolmessa päivässä somekansan antamien laulun nimien pohjalta. ITE EEROLA on säveltänyt, sanoittanut, sovittanut, äänittänyt ja miksannut III:n kappaleet kotonaan Rovaniemellä 3.-5.11.2023.
Kolmen päivän levy III – 14.11.2023 [striimi/C-kasetti]. C-kasetin julkaisee Panama-levyt.
Kaikki kasettijulkaisun tuotot ohjataan Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön hätäapukeräykseen, jolla autetaan Gazan pommitusten uhreja antamalla hoitoa ja toimittamalla lääkkeitä ja lääkinnällisiä tarvikkeita.
Kappaleet:
Olen kauhuissani (1:41)
Yöllä kello neljä (4:15)
Kivi pinnan alla (4:34)
Tulitauko (3:59)
Aallot joiden alle hautauduin (3:46)
Taivaalle tuijottaja (3:03)
Hiekka hupenee hiljalleen (2:52)
≈≈≈≈≈≈≈≈≈≈≈≈≈≈≈≈≈≈≈≈≈
6.10.2022 - Sepänkadun Köyhät & Nöyryytetyt - Hyvästit pojille ennakkotilattavissa
Saatavana LP, C-kasetti ja MiniDisc: https://panama-levyt.webnode.fi/p/sepankadun-koyhat-noyryytetyt-hyvastit-pojille
≈≈≈≈≈≈≈≈≈≈≈≈≈≈≈≈≈≈≈≈≈
1.9.2023 - Sepänkadun Köyhät & Nöyryytetyt: Aittaluodon tehtaat -single suoratoistoissa
Sepikset kertovat toisesta sinkusta: "Kappale on jäähyväiset sille kuvitelmalle itsestä, joka ei koskaan toteutunut. On vapauttavaa myöntää, ettei halua sellaista elämää, jota muut olivat itselle suunnitelleet. On vapauttavaa elää omanlaista elämää."
Kappale on toinen single 20.10.2023 ilmestyvältä 'Hyvästit pojille' -albumilta.
Aittaluodon tehtaat (3:56)
Una Harnett: laulu, kitara, basso, koskettimet
Katja Lundell: laulu, piano/koskettimet, basso
Terhi Miettinen: laulu
Säv. - Henri Välikangas, Milla Grönman, Katja Lundell, Terhi Miettinen
San. - Terhi Miettinen
Sov. - Una Harnett
18.8.2023 - Vulvaruton debyyttialbumi 'Raivosaatana' julkaistu
Aavemaisesta ja groteskista elektrofolkistaan tunnetun Vulvaruton debyyttialbumi Raivosaatana julkaistiin perjantaina 18.8.2023.
Levyn singlejulkaisut 'Lintu' ja 'Pienen pieni' ovat pieni osa sitä hellää, kiihkeää, ja raivokkaan riemukastakin maailmaa, josta Vulvaruton Raivosaatana kertoo. Levyn hypnoottinen ja vangitseva elektrofolk-soundi yhdistyy välillä suoraviivaisiin ja kantaaottaviin sanoituksiin (Vihaan joulun ajan kulutushysteriaa), välillä lempeisiin ja herkkiin tuntemuksiin (Pienen pieni), päätyen lopulta vimmaiseen Lonkerohentaitangoon (ei ole sattumaa että albumi päätyi mukaan Voima-lehden seksinumeroon 5/2023!). 'Älä luota vieraaseen setään' on yksi levyn tanssittavimmista biiseistä, joka nousee kierroksille hitaasti mutta vääjäämättömästi, ja albumin nimibiisi 'Raivosaatana' ensin hellästi kutsuu ja lopulta vaatii kuulijaa: "Vapauta sun raivosaatana!"
Levyn äänimaailmaa kannattelee Ida Niemen ilmeikäs ja intensiivinen laulu, joka viettelee kuulijaa kuin salaa. Yhtyeen soundien akustinen herkkyys soljuu taidokkaasti ja hallitusti ja kietoutuu yhteen voimallisesti kappaleisiin kuin varkain solahtavan syntikkamaisemien kanssa.
Levyn julkaisee tamperelainen levy-yhtiö Panama-levyt. Suoratoistojen lisäksi levystä julkaistaan LP, C-kasetti ja MiniDisc.
Vulvarutto on 2018 perustettu yhtye, joka soittaa elektronista aavemaista folkkia groteskein mutta kaunein sävyin. Yhtyeen peruskivenä on laulaja-lauluntekijä Ida Niemen materiaali. Yhtyeen jäsenet ovat aiemmin vaikuttaneet mm. yhtyeissä Sorsajengi (Ida Niemi), Tiisu (Henrik Illikainen) ja Kari Burana (Simo Saarinen). Yhtyeeseen kuuluu myös Meri Cengiz. Livenä yhtye soittaa alati joustavalla kokoonpanolla.
Raivosaatana-levyjulkkarikeikat: 18.8. Seinäjoki, Rytmikorjaamo, 19.8. Tampere, Härstock
Vulvarutto - Raivosaatana
Säv./San. - Ida Niemi
Sovitus - Vulvarutto
Ida Niemi - laulu, akustinen kitara
Meri Cengiz - taustalaulu
Eeva Rajakangas - taustalaulu
Henrik Illikainen - koskettimet, sähkökitara, basso, taustalaulu
Mathias Hermansson - koskettimet, rummut, taustalaulu
Äänitys ja miksaus - Antti Välimäki, Studio Sampolaaris
Masterointi - Robert, Holistic Audio MasteringJulkaisija - Panama-levyt
11.8.2023 - Sepänkadun Köyhät & Nöyryytetyt: Neuroosi-Nelli -single suoratoistoissa
Sinkku on ensimmäinen tulevalta 'Hyvästit
pojille' -levyltä. Terhi kertoo:
"Neuroosi-Nellin työnimi päiväkirjassani oli "Neuroosi-Nelli never
dies". Halusin kirjoittaa siitä lapsesta, joka asuu sisälläni edelleen.
Se lapsi pelkää monia asioita ja huolehtii siitä, uppoaako laiva
matkalla Tukholmaan (fun fact: isoisäni väitti minulle pienenä, että
Itämeressä on vain polviin asti vettä, koska olin laivalla aina niin
stressaantunut). Kappale on tehty kaikille Neuroosi-Nelleille, me
nähdään teidät <3 ."
Sepänkadun
Köyhät & Nöyryytetyt (tuttavallisemmin Sepikset) yhdistelee
musiikissaan indiepoppia 70-luvun laulelmaperinteeseen, sekä folkia
raivokkaaseen grungeen, mutta mikään ei ole poissuljettua. Sepikset sai
alkunsa, kun nöyryytetty kolmikko päätyi asumaan kesäksi saman katon
alle Poriin. Biisit syntyvät tarpeesta kirjoittaa, kertoa tarinoita ja
tehdä musiikkia yhdessä. Sepikset julkaisi syksyllä 2021 bändin nimeä
kantavan EP:n ja nyt Panama-levyt julkaisee esikoislevyn 'Hyvästit
pojille' loppuvuodesta 2023.
21.7..2023 - Vulvaruton single 'Lintu' suoratoistoissa ja albumi ennakkotilattavissa
Aavemaisesta ja groteskista elektrofolkistaan tunnettu Vulvarutto julkaisee uuden singlen 'Lintu' tänään perjantaina 21.7.2023. Single on toinen tulevalta 'Raivosaatana' -levyltä, joka ilmestyy perjantaina 18.8.2023.
Hitaasti kasvava ja painostavasti vyöryvä kappale maalaa kuvaa ulkopuolisuudesta, omistuksenhalusta, ja katkerasta kaipuusta. 'Lintu' haikailee kaukaa, ja sen halu päästä lähelle purkautuu vastaansanomattomalla voimalla - yhtäaikaa hurjana ja hellänä, painostavana ja lempeänä.
30.6.2023 - Susanna Leppänen & Vallitseva tilanne "Äitini mun" musiikkivideo nyt Youtubessa
Musiikkivideon toteutus:
Ohjaus: työryhmä Susanna Leppänen, Eetu Väinämö ja Ismo Virtanen
Kuvaus ja leikkaus: Eetu Väinämö
Trikkikuvat: Ismo Virtanen
Äitini mun
San. Martti Korpilahti
Säv. Susanna Leppänen
Sov. Vallitseva tilanne (Susanna Leppänen, Eerik Samula, Leeni Hämynen, Väinö Huhtanen)
Äänitys: Väinö Huhtanen
Miksaus ja masterointi: Jarno Alho (Alho Audio Mastering)
10.5.2023 - ITE EEROLA:n Söpöily-EP nyt suoratoistoissa
Joulun aikaan käynnistynyt ITE EEROLA:n söpöilyprojektin tulos ilmestyy yhdessä kevään lämpimien päivien kanssa suoratoistoihin keskiviikkona 10.5.2023.
Söpöily-EP sisältää kolme häpeilemätöntä rakkauslaulua, joissa haaveillaan, rakastutaan ja tullaan lopulta ihan lähelle. Poissa loistaa menettämisen pelko ja hetket eletään vahvasti tässä ja nyt.
Laulut ovat syntyneet Rovaniemellä, luontevasti, sopivaa aikaa odottaen ja niissä kuuluu Eerolan uudelleen löydetty vapaus luoda ja lopulta päästää irti.
"Uskallan sanoa, että tästä tuli aika ihana. Söpöö kevättä!"
Suoratoistot: https://songwhip.com/iteeerola/sopoilyep
5.5.2023 - Susanna Leppänen & Vallitseva tilanteen 'Äitini mun' suoratoistoissa
Single suoratoistoissa: https://orcd.co/3djngjj
Kevät ja lähestyvä äitienpäivä inspiroi Susanna Leppästä säveltämään kappaleen kiitokseksi omalle äidilleen. 'Äitini mun' on levytetty Vallitsevan tilanteen kanssa ja julkaistaan suoratoistoissa 5.5. Singlen kansikuva on Susanna Leppäsen näkemys äidistä 23 vuoden takaa.
4.5.2023 - Vulvaruton 'Pienen pieni' video ja single suoratoistoissa
Soundin juttu aiheesta ja linkki videoon. Single suoratoistoissa: https://orcd.co/qyoonyj
8.4.2023 - Laulaja-lauluntekijä Ilja Karsikkaan toinen sooloalbumi Uraanisiipi ennakkotilattavissa, ilmestyy 21.4.2023.
Karsikkaan musiikissa yhdistyy folk ja moderni indiepop. Hänet tunnetaan myös kuvittajana ja lastenkirjailijana.
Albumin nostalgiaa huokuvissa kappaleissa kuuluu vaikutteita mm. 1990-luvun vaihtoehtopopista; helkkyviä kitaroita, melodisia bassolinjoja ja äänivalleja.
Albumista ilmestyy digijulkaisun lisäksi sekä LP, C-kasetti että runsaasti kuvitettu kirja-CD.
Levynjulkaisukeikka 21.4.2023 Tampereella astavirran Terassi Pub Yläkerta
Ennakkotilaus täällä.
31.3.2023 - Pillow'n "Simple Pleasures" nyt myynnissä sekä suoratoistoissa
1990-luvun garagepoppia tihkuva ja sähkökitaran lumoavaa surinaa angstia huokuviin lyriikoihin yhdistävä albumi iskee suoraan kuulijaan eikä päästä irti – eikä tästä edes halua irrottautua.
Suoratoistopalveluiden ohella levystä julkaistaan myös kasetti, MiniDisc, ja LP-painos. Levyn LP on painettu Helsingin Levypuristamossa ja näin yksi ensimmäisistä Suomessa painetuista LP-levyistä sitten vuoden 1995.
Pillow on vuonna 2020 Helsinki-Tampere -akselilla perustettu, juuriltaan itäsuomalainen garagepopbändi:
Iiti Yli-Harja: laulu, syntikat ja sähkökitara
Pekka Härkönen: sähkökitara
Jere Leinonen: basso
Mari-Sohvi Miettinen: rummut
Instagram @pillowband
17.3.2023 - Pillow'n toinen tuplasingle "Marathon/Sweaty" suoratoistoissa
Kuuntele linkistä: https://orcd.co/50qmekm
"Marathon" kiteyttää pelottavalla voimakkuudella hetken, jolloin kaikki muuttuu: kun pitkään näkymätön ihminen vetää rajansa. B-puolen "Sweaty" kietoo yhteen ihmissuhteen loppuun liittyvät luopumisen, turhautumumisen ja lopullisuuden tunteet.
"Simple Pleasures" - albumi julkaistaan 31.3.2023 formaateissa LP/kasetti/MiniDisc. Albumin presave-linkki suoratoistoihin: https://orcd.co/peppgjx
14.1.2023 - Susanna Leppänen ja Vallitseva tilanne 'Ptitsi pajut' palkittu Vuoden kansanmusiikkilevynä 2022
Vuoden kansanmusiikkilevy -tunnustus on myönnetty Susanna Leppänen ja Vallitseva tilanteen levylle 'Ptitsi pajut'. Tunnustukset jaettiin perjantaina 13.1. Folklandia-risteilyn yhteydessä järjestetyssä Eläköön Folk! -gaalassa, jossa Kansantanssi- ja kansanmusiikkikentän merkittävimmät toimijat palkitsevat vuosittain alan valovoimaisia tähtiä ja merkittäviä vaikuttajia.
Levyn inspiraationa on ollut Kanteletar ja muu suomalainen perinnerunous. Ne ovat inspiroineet Susanna Leppästä säveltämään linnuista kertovien tarinoiden lisäksi lauluja erityisesti kuoleman eri sävyistä. Musiikki polkee perinteisten runojen maisemaa ja arjen uhkia, naurettavaa elämää sekä vääjäämätöntä kuolemaa.
Vuoden levy valittiin sekä yleisöäänestyksen että asiantuntijaraadin antamien pisteiden perusteella. Äänestyksen järjesti Kansanmusiikki-lehti ja kamukanta.fi.
Susanna Leppänen & Vallitseva tilanne:
Susanna Leppänen (haitari)
Leeni Hämynen (viulu, mandoliini, laulu)
Eerik Samula (kitara)
Väinö Huhtanen (kontrabasso, laulu)
Ptitsi pajut:
Säv. Susanna Leppänen
San. trad. (paitsi "A too" Susanna Leppänen)
Sov. Vallitseva tilanne
Äänitys: Tuomas Turpeinen
Miksaus ja masterointi: Alho Audio Mastering
Julkaisu: Panama-levyt
5.1.2022 - Kaupasta saatavana myös Jukka Nousiainen & Kumpp.: Matkalla kotiin myös LP:nä
16.12.2022 - Susanna Leppänen & Vallitseva tilanne: Ptitsi pajut -levyjulkkarit Tampereella
Paikka: Onkiniemi Ateljee
Ovet: Klo. 18, soitto klo. 19
Ilmainen, artistikolehti 3-5€
Face-eventti: https://m.facebook.com/events/817720085958500
Galleriassa Arsi Kevan ja Jukka Nousiaisen yhteisnäyttely 'Kannibaalit Saimaalla'.
5.12.2022 - Susanna Leppänen & Vallitseva tilanne: Ptitsi pajut
Susanna Leppänen & Vallitseva tilanne julkaisee 11.11.2022 singlen ja musiikkivideon 'Kultaansa sureva' tulevalta albumilta 'Ptitsi pajut'. Kappale suoratoistoissa: Spotify, Tidal, Youtube.