Peltilelujen "Aamurusko" on Pispalassa 2014 alkunsa saaneen yhtyeen toinen albumi ja samalla bändin jäähyväiset. Vaikka levy jää yhtyeen viimeiseksi, ei sen kappaleista kannata etsiä erodraamaa tai jäsenten välisiä jännitteitä. Päinvastoin, laulujen tunnelmasta on aistittava niin ilkikurisuutta (mustalla huumorilla höystetty "Kun olen kuollut") kuin herkkyyttä ("Naakat" -duetto kaikuu vahvana Noitalinna huraa!-tunnelmaa haikeassa melankoliassaan). Levyn kappaleet luovat oman, ajoittain nyrjähtäneen mutta silti kauniin maailmansa, jonka jälkeen kuulija jää haikeana odottamaan jotain, mitä ei tule koskaan saamaan. "Aamuruskoon" huipentuu Peltilelujen tarina, ja levy jättää myös kuulijansa eräänlaiseen välitilaan -odottamaan kenties lisää, tietäen ettei bändin tarina enää tästä jatku.
Julkaisu 11.6.2021.
- C-kasetti - 100kpl numeroitu painos.
- Minidisc - Ilmestyy 13.8.2021